lauantai 22. elokuuta 2009

Moneymoneymoney

Opintolaina tuli. Ja opintolaina meni.
Vuokranvakuustili söi kaiken omaisuuteni, mutta ei hätää, kohta ne pitäs tulla takasin. Ainakin osittain :]

Rinkka on hyvä. Oli hyvä, että käytiin Partioaitassa kattelemessa ja kokeilemassa, kun nyt osasin säätää sen ihan omalle selälle sopivaksi. Ehkä testaan rinkan kestävyyttä muutossa: vien vaatteet reppuselässä uudelle kämpälle \o/

maanantai 17. elokuuta 2009

Asiat etenee. Pikkuhiljaa.

Tänään sain postista pakettikortin siitä rinkasta, jotenka huomenna pääsen (vihdoin) kokeilemaan sitä selkään. Jipii :]
Posti toi myös opintolainan valtiontakauspäätöksen, joten rupesin heti opiskelemaan laina-asioita Nordeasta. Pianpa voisin siis pistää lainahakemuksenkin vetämään. Hiukan tosin kipristeli vatsanpohjassa, kun lueskelin Kelalta saamiani papereita ja viimeinen kaneetti totesi, että "opintolaina on velkaa, joka on aikanaan maksettava takaisin." No shit, Sherlock! Mutta täytyy myöntää, että silti jännittää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan :D

Olin ahkera - ainakin matkan suhteen - ja varasin myös ensimmäiset hostellit. Bangkokista sellainen kuin Phiman Water View sai meikäläisen neljän yön varauksen - ainakin reilusti etukäteen. Toivonpa vain, että varaus löytyy sieltä myös sitten, kun lopulta pääsen paikan päälle ;) Tähän varaukseen en ottanut Hostelworldin peruutussuojaa, mutteipä se maksanutkaan etukäteen kun 4€ ja risat (6.39€ maksoi yhen hengen huone yöltä).
Toisen varauksen tein Sydneyn G'day Backpackersiin, missä yö 9 hengen naisten makuusalissa maksaa 9€. Viisi yötä varasin, minkä jälkeen meinasin lähteä reissaamaan muuallekin Autsraaliaan. Tähän varaukseen otin peruutusturvan: eihän sitä koskaan tiedä, mitä Bangkokin ja Kuala Lumpurin aikana saan päähäni ;) Viiden yön varauksella pitäisi saada myös ilmainen kuljetus lentokentältä, joten pitääpä muistaa kysellä sen perään jossain vaiheessa...

Juteltiin tänään töissä poikaystävän kanssa kesäloman puutteesta. Tai siis lähinnä minä valitin siitä. Hää totesi sitten, että mullahan on talvella loma tulossa, joten turhaan valitan. Urputin talven (ja joululoman) tylsyydestä, kunnes tajusin, mikä loma oli kyseessä 8) Ei sitä ihan vielä ole tajunnut, että tosiaan kahdeksi kuukaudeksi lähtee melkosen lämpimään juuri talven tylsimpien kuukausien ratoksi! :D

torstai 13. elokuuta 2009

Rinkka karkuteillä

Tilasin punaisen rinkan nettikaupasta kaksi viikkoa sitten. Toimitusaika piti olla 2-4 työpäivää, mutta rinkkaa ei ruvennut näkymään. Maanantaina laitoin sähköpostia, eikä siihen vastattu. Eilen soitin ja nyt alkoi homma jo luistamaan. Tilaamani punainen oli ilmeisesti loppu ja tilalle tarjottiin harmaata. Harmaa on itseasiassa se, minkä alunperin halusin, joten ihan kiva.

Vähän ylimäärästä turhuutta vaan taas, mutta minkäs teet. Edukkaasti rinkan kuitenkin sain. Jos se nyt joskus tulee perillekin ;)

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Suunnittelujännittelypelottavuutta

Jos mä aion koko syksyn jännittää ja panikoida tätä reissua yhtä paljon, kun nyt, saan varmaan mahahaavan tai jotain O.o

Seikkailin Hostelworldin sivuilla ja kattelin hostellien varauksia. Meinasin, että ois Bangkokista, KL:stä ja Sydneystä voinut varata hostellin etukäteen, mutta Kuala lumpurin hostellitarjonta alkaa vaikuttaa vähän turhan epäilyttävältä, etten tiedä, kannattaako mitään varata ennen kun paikan on nähnyt! :O

Lisäksi eilen tanssimaikka vihjasi, että Australiassa tosiaan sisäiset lennot saattavat olla aika halpoja, joten suunnittelemani Wollongong-Canberra-Melbourne -reissun sijaan voisinkin lentää Alice Springsiin katsomaan Ulurua vielä, kun turistit pääsevät edes suht lähelle! Kaikkea sitä pitääkin vielä suunnitella ja stressi kasvaa, mutta tällasissa Ulurumeiningeissä innostus kasvaa kyllä samaa vauhtia 8) Löysin myös Couchsurfingista ihan lupaavilta vaikuttavat sohvavaihtoehdot Tongalta ja Losista kans. M-mm. Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin siis :)

PS. Mun luokse tulee yksi sohvasurffaaja nyt perjantaina. Kreikasta. Kattoo, miten alkaa tämä maailmankansalaisuuteni ;)