maanantai 15. maaliskuuta 2010

Matkaunelmia ja tuulahdus Tongalta

Näin unta, että oli aika jatkaa matkaa ja suunnittelin hankkivani majapaikat matkan varrelta viiden päivän reissullani *jonnekin*. Ensimmäisen majapaikan löysin hiippailemalla perheen varastorakennuksessa, kunnes isäntä koirineen yhytti minut ja lupasi yöpaikan. Sitten heräsin ja keskustelin Kaliforniasta Tommin kanssa. Lopulta heräsin oikeasti, mutta en keskustellut Kaliforniasta Tommin kanssa (jäi yöksi eilisten lautapelirientojen päätteeksi). Lähetin sen töihin vaan.

Kävin aamupäivällä postissa hoitamassa muita asioita ja takasin tullessa avonainen postiluukku sai epäilemään, että nyt on pakettikortti vihdoin täällä. No siellähän se Tongalta lähetetyn paketin kortti pilkottikin keittiön oven alta. Ei auttanut muu kun käydä postissa uudemman kerran. Tuli aika hilpeä olo, kun näki sen ruttaantuneen paketin - puhumattakaan 35 postimerkistä lootan päällä 8) Kaikki kamat oli kunnossa ja pääsin pohdiskelemaan, että mitä ihmettä mä noille veistoksillekin teen... Jee. Matka jatkuu - jollain tasolla ainakin \o/














Kuulin myös, että työkaveri varasi lentoliput Australiaan. Ei ollut paha hinta. Vähän syyhyttää sormia kaikki lentolippuihin liittyväkin nykyään. Luin sunnuntain hesarin matkasivut varmaan tarkemmin kun koskaan :D Matkakuume ei parane matkustamalla. Todellakaan! ;)

3 kommenttia:

  1. Magee paketti:) Säilyiks kaikki ehjänä?

    VastaaPoista
  2. juu, säilyi. Ei siellä oikeen hajoavaa ollutkaan :)

    VastaaPoista
  3. Noi postimerkit oli kyllä nättejä, kiva kun saatiin semmoiset onginnastakin!

    VastaaPoista